Helsinki Horse Fair: Bloggaajat ovat digiajan mielipidevaikuttajia

Helsinki Horse Fair: Bloggaajat ovat digiajan mielipidevaikuttajia

Kuluvan vuoden ensimmäinen iso hevostapahtuma on maaliskuussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Helsinki Horse Fair -tapahtuma. Markkinointivastaava Mona Liukkonen on työskennellyt Messukeskuksessa viisi vuotta ja on tulevista HHF-messuista innoissaan. – Hevoset kuuluvat vahvasti myös omaan arkeeni. Oma kasvattini kääntyi juuri 3-vuotiaaksi ja tulee olemaan tulevaisuuden monitoimi harrastehevonen. Olen lisäksi mukana ravihevosen kimpassa, Liukkonen kertoo.

Ensimmäisen kerran Helsinki Horse Fair järjestettiin vuonna 2011, silloisen Messukeskuksen tapahtumakumppanin kanssa. Alkuun HHF oli kaksipäiväinen, mutta laajentui lopulta kolmepäiväiseksi, kuten muutkin GoExpon yhteydessä olevat tapahtumat. Tänäkin vuonna HHF on yhdessä GoExpon kanssa perjantaista sunnuntaihin 2.-4. maaliskuuta. GoExpo -messut sopivat kaikenlaisille sporttaajille ja harrastajille. Helsinki Horse Fair sulautuu mukaan erittäin hyvin. – Tarkoitus ei ole sulauttaa näitä kokonaan yhteen. Päinvastoin kävijöille tarjotaan lajikohtaista tietoa, oli sitten kiinnostunut hevosista, pyöräilystä tai vaikkapa golfista, Liukkonen sanoo. – Kynnys tutustua uusiin lajeihin on myös matala. Messujen kautta joku innostuu varmasti uudestaan tai ensi kertaa hevosharrastuksestakin, hän jatkaa.

Mona1_väri-709x1024
”Meistä bloggaajat ovat ehdottomasti iso mahdollisuus viestinnän suhteen”, markkinointivastaava Mona Liukkonen sanoo.

– Messukeskus on paikka, jossa eri harrastuksiin voi tutustua sisätiloissa. Suuret tilat antavat poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet ja olosuhteet tapahtumille, joissa on mukana myös eläimiä, Liukkonen kertoo. Tästä syystä tapahtumat voivat kestää useamman päivän, jolloin kävijöidenkään osallistuminen ei ole yhden päivän varassa. Messukeskukseen on järjestettävissä eläinten yöpyminen, ottaen huomioon lajikohtaiset tarpeet. – Suosituin messuvierailupäivä on usein lauantai, mutta kävijöitä riittää reippaasti niin myös perjantaille, kuin sunnuntaillekin. Mukavaa, että voimme vastata tähän kysyntään, Liukkonen hymyilee.

Helsinki Horse Fairin palaute on ollut erittäin positiivista. – Hevoset eivät kuulu monenkaan arkipäivään. Messuilla niihin ja itse harrastukseen pääsee tutustumaan helposti, eikä ole kynnystä ilmoittautua johonkin, Liukkonen summaa. Allergikot saattavat joskus tiedustella ennakkoon tilannetta, mutta koska hevoset ovat omalla puolellaan ja eri hallissa, se harvoin estää ketään osallistumasta muihin samanaikaisiin tapahtumiin Messukeskuksessa. – Varsinaista negatiivista palautetta tulee vähän. Saamme enemmänkin kehitysehdotuksia sekä toiveita sisällöstä, Liukkonen jatkaa.

Messukeskus on yksi niistä suurista tahoista, jotka esimerkillisesti huomioivat kaikentyyppiset bloggaajat tapahtumissaan. – Meistä bloggaajat ovat ehdottomasti iso mahdollisuus viestinnän suhteen. Bloggaajat ovat digiajan mielipidevaikuttajia ja heidän postauksensa kumpuavat omakohtaisista kokemuksista. Siksi lukijoiden on myös helppo samaistua bloggaajan mietteisiin, Liukkonen hehkuttaa. Bloggaajan suosittelun perusteella ihmiset uskaltavat lähteä kokeilemaan jotain uutta tai ostamaan itselleen vielä tuntematonta tuotetta. – Messukeskuksen tapahtumissa käy paljon bloggaajia. Tapahtumasta riippuen heillä on välillä isokin rooli sanan leviämisessä, Liukkonen kertoo.

– Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta olemme iloisia etenkin, jos tapahtumasta kirjoitetaan jotain jo etukäteen. Monesti jaamme ennakkoon tehtyjä blogipostauksia Messukeskuksen omilla kanavilla, jotta kävijät saavat messuille vinkkejä, hän lisää.

Tänäkin vuonna Helsinki Horse Fair -messuilla on monipuolista ohjelmaa eri lajeista. Messuilla pääsee mm. seuraamaan laadukkaita estekisoja sekä tutustumaan valjakkoajoon, vikellykseen ja karjanajoon. Lisäksi paikalla voi katsastaa eri hevosrodut ja niiden esittelyt. Yleisön pyynnöstä ponitalutusareena tekee paluun ja uutena lisänä ohjelmaan liittyy mukaan hauskoja pikkuesteitä hyppiviä alpakoita.

Lue uusimmasta Riders Magazinesta vielä Mona Liukkosen vinkit bloggaajille. Hevosblogeista kiinnostuneiden ei myöskään kannata unohtaa Blogiexpoa, jossa palkitaan vuoden 2017 parhaimmat blogit!

 

hhfmainos-1024x694

Playsson.net ja Riders Magazine löytyvät osastolta 1C11. Tervetuloa!

 

 

Teksti: Penina Peltonen | Kuvat: Messukeskus Helsinki, HHF

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *