Esteklinikka tarjosi ratsastuksen perusteita

Esteklinikka tarjosi ratsastuksen perusteita

SUNNUNTAINA 16.8. oli yleisöllä ainutlaatuinen tilaisuus tulla seuraamaan kaksinkertaisen Finnderby -voittajan ja SM -mitalisti Mikael Wahlmanin pitämää estevalmennusklinikkaa. Valmennus järjestettiin Korpikylän Kartanon Ratsastuskeskuksessa, joka tarjosikin hienot puitteet tapahtumalle! Tällä kertaa klinikalle oli haastavaa saada sopivia ratsukoita, sillä kisakalenterit ja sairastapaukset sekoittivat alkuperäistä suunnitelmaa. Saimme kuitenkin kutsuttua mukaan huikeat 19 erilaista ja -tasoista ratsukkoa! Kesäkuisen kouluratsastusklinikan tapaan halusimme tarjota mahdollisimman monelle ratsastajaryhmälle oman tyylistä seurattavaa. Vertaistuki on tässäkin harrastuksessa tärkeää. Ennakkolippuja oli varattu parisen kymmentä, mutta loppujen lopuksi nimilistassa komeili yli 40 nimeä! Katsojamäärät vaihtelivat ryhmien mukaan. Osa vieraili välillä Cafe Prestigessä, jonka erinomaiset buffatuotteet olivat Korpikylän Ratsastajat ry:n tarjoilemia! Lisäksi yhteistyökumppanimme Chia de Gracia lahjoitti kaikille paikalla olleille ratsukoille ja katsojille chia -näytepussit.

Ryhmät oli jaettu tasoittain ja teemoittain. Klinikalla ratsasti enemmän tavallisia harrasteratsastajia, ratsastuskouluoppilaita sekä muutama 2-3 -tasolla kilpaileva ratsukko. Ensimmäisellä tunnilla tehtiin perusharjoituksia puomeilla, kavaleteilla ja matalilla esteillä. Ryhmä koostui neljästä ”ääripään” ratsukosta; mukana olivat koulutusvaiheessa oleva nuori poni, lämminverinen harrasteratsu, ratsastuskouluponi ja koulua kilpaileva suomenhevonen. Jokainen teki tehtävät omalla tasollaan. Miksu painotti jokaisen ratsukon kohdalla rentoutta ja aluksi he ratsastivatkin paljon ravissa ja laukassa puomiharjoituksia. Puomit oli sijoitettu kaarevalle uralle. Puomeilta jatkettiin kavalettisarjalle ja siitä muutamalle pienelle pystylle. Ratsukoiden kanssa tehtiin useampi toisto ja tehtävä päätettiin onnistuneeseen, rauhalliseen suoritukseen.

Toinen ryhmä koostui ns. starttiratsukoista, jolloin esteet pysyttelivät n. 70-80 cm korkeudella. Ryhmään oli sopivasti valikoitunut neljä isoa ponia, joista osalla oli kilpailtu jo enemmän. Miksu teetti näilläkin ratsukoilla verryttelynä puomi- ja kavalettitehtäviä. Puomeilla haettiin ns. sileän työskentelyä, eli käytiin läpi esteratsastuksen perusteita. Rytmiä, laukkaa, askelia ja ratsastajan kehon käyttöä. Tämän ryhmän ratsastajilta erottui lopulta pari yhteistä ongelmaa; tarpeeksi napakan laukan säilyttäminen radalla sekä suorat lähestymistiet. Suomenhevosten kanssa jatkettiin hieman samalla linjalla! Paremman rytmin kautta rennompi hevonen ja tasaisempi rata. Suokkiratsukot hioivat enemmän askelmääriä suhteutetuilla sarjoilla ja lopuksi he hyppäsivät 90-95 cm radan. 3 -tasolla kilpailevat Mari Laine ja Hovi-Urho antoivat ryhmälle hyvän kontrastin!

 

artikkelikuva

 

Piristävän tunnin tarjosivat seuraavaksi Papinojan Ponitallin ratsastuskouluratsukot Kangasalta. Neljä reipasta poniratsastajaa saapuivat treenaamaan ”ison maailman” tyyliin ja lopputulos oli vähintäänkin hellyyttävä! Pienet ponit olivat rehellisiä ja suoriutuivat tyttöjen kanssa tehtävistä hienosti. Miksu ohjeisti junnuja selkeästi ja perusteli vaaditut tehtävät. Perustyöskentelystä löytyivät isoimmat kotiläksyt, mutta vain harjoitus tekee mestarin! Lopuksi tytöt pääsivät poseeraamaan Miksun kanssa yhteiskuvassa. Viimeisessä ryhmässä päästiin ”itse asiaan”, kun 2-3 -tason ratsukot hyppäsivät omalla korkeudellaan. Tämä tunti oli varmasti antoisin, oli katsojan ratsastuskokemus mikä tahansa. Myös tämän ryhmän kanssa tehtiin perustyöskentelyä puomitehtävillä, mutta lopuksi hypättiin rataa 110-120 cm korkeudella. Rata oli varustettu kolmoissarjalla, joka tuntui sujuvan jokaiselta ratsukolta kiitettävästi. Ihastusta herätti Elina Tuiskusen ratsastama Orange II -poni, joka viiletti esteeltä toiselle hämmästyttävällä tekniikalla – peitoten jopa isommat hevoset!

Klinikan päätteeksi näimme puolen tunnin demon, jossa Miksu itse ratsasti tavallisia esteharjoituksia Armani II:lla. Miksu painotti uudestaan hevosen ratsastamista rennoksi ja havainnollisti ajatuksen ratsastamalla löysin ohjin laukkaympyrällä. Tätä ennen hän hyppäsi muutaman isomman esteen, tarkentaen, että hevosen tulee palautua hyppyjen jälkeen takaisin ratsastajan avuille. Lopuksi Miksu kertoi vielä ajatusmaailmastaan hevosten ja ratsastajien treenaamisen suhteen sekä vastaili kysymyksiin. Valmennustilaisuus oli äärettömän hyvällä tunnelmalla varustettu ja huokui juuri sitä oikeaa fiilistä! Tunneilla kerrattiin perusasioita ja asioita pystyi katsomostakin rauhassa oppimaan. Miksu myönsi, ettei hänellä ollut aikaisempaa kokemusta tämän tyyppisen valmennuksen pitämisestä, mutta hän selvisi siitä kuitenkin kunnialla!

Suurkiitos Mikael Wahlmanille, meidän huipputiimille sekä tietysti Korpikylän Kartanon Ratsastuskeskukselle! Ilman näitä tahoja, ei tästäkään klinikasta olisi tullut näin onnistunutta. Kiitos myös klinikan ratsukoille, yleisölle ja apujoukoille! Kannustava palaute auttaa taas eteenpäin. Playsson.net järjestää tämän vuoden puolella vielä yhden isomman ratsastusklinikan, yhteistyössä toisen hevosalan mediasivuston kanssa. Tiedotamme tästä myöhemmin!

Postauksia aiheesta (päivitetään):

Best of (f)all
Niin hyvin, että hävettää
Emma ja pikkuponit
Tosi surkea hevosploki
Aivan liian aikaisin astuin valokeilaan

miksu

katsomo

Teksti: Penina Peltonen | Kuvat: Susanne Hanweg, Penina Peltonen

Author Image
Penina Peltonen