Ammattibloggaaminen on työ siinä missä muutkin

Ammattibloggaaminen on työ siinä missä muutkin

Helsingissä asuva 24-vuotias Saranda Dedolli on rakastanut aina kirjoittamista. Koulussa äidinkieli oli yksi lempiaineista ja teini-ikäisenä hän piti IRC-Galleriassa ”päiväkirjaa”. – En oikein osaa olla kirjoittamatta, Dedolli nauraa. Dedollin blogi Tyhjä ajatus on ollut olemassa reilut neljä vuotta. – Kirjoitan blogissani arjen tavallisista asioista. Niihin kuuluvat hyvinvointivinkit ekologisuudesta, vegaaninen ruokavalio ja luonnonkosmetiikka. Jaan myös reseptejä, matkailukokemuksia ja treenikuulumisia, hän kertoo. 

 Tyhjä ajatus -blogi kuuluu Lilyn blogiportaaliin, johon Dedollia pyydettiin mukaan, kun kävijäluvut alkoivat hipoa riittävän korkealle. Bloggaajasopimus hänellä on A-lehtien kanssa. – Aluksi kirjoitin blogiani pitkään Lilyn avoimessa portaalissa, jonne kuka tahansa voi perustaa blogin. Sieltä minut bongattiin varsinaiseen tiimiin. – Bloggaamisessa en tienaa koko leipääni, tämä on minulle toinen osa-aikainen työ, Dedolli jatkaa. Blogin lisäksi Dedolli käyttää päivittäin Instagramia ja jakaa päivityksensä Facebookissa. 

 Muiden blogeja Dedolli sanoo lukevansa usein. Bloglovin -sovelluksen kautta uusimmat postaukset löytyvät helposti ja siellä on hänenkin bloginsa. – Bloggaamisessa on tärkeintä, että on oma itsensä ja saa lukija innostumaan. Lisäksi kommunikaatio kirjoittajan ja lukijoiden välillä merkitsee paljon, Dedolli kertoo ajatuksiaan. Hänen mielestään Tyhjä ajatus -blogissa on lukijoidenkin puolesta ihana, positiivinen ilmapiiri. – Hyvällä bloggaajalla on myös omalaatuinen tyyli ja hänen persoonansa näkyy blogissa läpi, Dedolli sanoo. – Säännöllisesti päivittyvä blogi laadukkailla kuvilla on plussaa, hän lisää.

 

IMG_2788-9
”Suhtaudu jo nyt, kuin olisit ammattibloggaaja, päivitä blogiasi usein sekä verkostoidu ja panosta paljon.”

 

 Silloin tällöin jokainen bloggaaja törmää tulppaan motivaatiovirrassa. Mitä tehdä, jos ei ole inspiraatiota kirjoittamiselle? – Joskus yritän kirjoittaa siitäkin huolimatta, ettei inspistä ole. Inspiraatio saattaa syntyä tekemisen myötä, ehkä ei. Siinä vaiheessa laitan koneen syrjään ja pidän suosiolla taukoa, Dedolli vastaa. – Tauko voi kestää pari tuntia, joskus jopa useamman päivän. – Bloggaaminen on aina ollut rakas harrastus, jossa olen päässyt ilmaisemaan itseäni ja purkamaan ajatuksiani. Se on välillä aikaa vievää ja yksinäistä puuhaa. Samalla todella antoisaa. Bloggaaminen on kehittänyt minua kirjoittajana, valokuvaajana, visualistina ja yhteiskunnallisena ajattelijana, hän jatkaa. Kaikkein parasta Dedollin mielestä on kuitenkin blogin lukijoiden kanssa käytävä keskustelu ja päiviä ilahduttavat kommentit. 

 – Ammattibloggaaminen on työ ja haave siinä missä mikä tahansa muukin. Ammattilaiseksi ryhtyminen ei ole mahdotonta, mutta se on tässä maailman ajassa yhä vaikeampaa. Uusia blogeja syntyy, kuin sieniä sateella, Dedolli sanoo. Jos kuitenkin todella haluaa blogata työkseen, Dedolli antaa seuraavia vinkkejä: suhtaudu jo nyt, kuin olisit ammattibloggaaja, päivitä blogiasi usein sekä verkostoidu ja panosta paljon. Palkkiot seuraavat perässä. – Blogien suosio on takanapäin lähinnä vlogien takia. Nykyään ihmiset mieluummin katsovat, kuin lukevat. Itse olen edelleen tosi koukussa blogeihin ja näen niissä suuren potentiaalin esim. mainostajien näkökulmasta, Dedolli kertoo. Nyt lukijat siis suosivat yhä enemmän postauksia, jossa on paljon kuvia ja vähän tekstiä. Ikäänkuin valmiiksi pureskeltuna. – Luulen kuitenkin, että jos blogiskene mukautuu kaikkien muutosten myötä ja onnistuu pysymään aallon harjalla, on blogeillakin valoisa tulevaisuus. Mitä ne muutokset sitten ovat, sitä en osaa sanoa, Dedolli kuittaa. Tämä artikkeli julkaistu alunperin Riders Magazinen numerossa 2/2018.

 

Saranda Instagramissa: @saranda.dedolli

 

 

Teksti: Penina Peltonen, kuvat: Enna Rautiainen

 

Author Image
Penina Peltonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *